Tietoja minusta

Oma valokuva
37-vuotiaan lastentarhanopettajan ajatuksia ja elämää. Harrastuksina juokseminen, puutarha, sisustaminen ja ruoanlaitto. Asiaa ainaisesta laihduttamisesta ;)

maanantai 18. tammikuuta 2016

Kevättä odotellessa


Viikon eka työpäivä takana. Aivan poikki edelleen reissusta, joten siinäpä oivallinen tekosyy olla aloittamatta kuntoilua. Ei vaan jaksa ;)

Ahdistaa loman loppuminen ja tää talvi. Edes pimeys ei ole niin kamalaa kuin pakkanen. Pientä piristystä sentään tuo lisääntyvä valoisa aika sekä ihanat tulppaanit; varma kevään merkki.

Lumihommia on riittänyt kotiin paluun jälkeen ihan kiitettävästi.




Edes meidän Lumi ei tykkää talvesta. ;)



Onneksi pakkoliikuntaa on pian luvassa, kun aloitetaan työkaverin kanssa lenkkeily, ja ehkä jotain tiukennettua ruokavaliotakin on tiedossa.

Nyt toivon vain tämän matkaväsyn loppumista, jotta jaksaisi kotona muutakin kuin istuskella.

Mukavaa viikkoa kaikesta huolimatta :)

lauantai 16. tammikuuta 2016

Viimeinen lomaviikko



Happyhappyjoyjoy

Nämä lomatunnelmat enää muisto vain... Palattiin tänne lumen ja pakkasen keskelle torstai-iltana, ja eka työpäiväkin koitti jo perjantaina. Takana aivan mahtavat kolme viikkoa. Täytyy sanoa, että on kuin rahaa laittaisi pankkiin, kun saa levätä ja nauttia parhaassa seurassa. Tosin ensi kerralla lähdetään taas ilman lapsia ;)

Meille ensimmäinen omatoimimatka oli menestys, ja rahaakin säästyi vaihtamalla pakettimatka itse järjestetyksi. Lisäksi tuli nähtyä ja koettua enemmän, kun päästiin sujuvasti vaihtamaan paikkaa. Haaveissa siintää jo seuraava matka, joka suuntautuu todennäköisesti vähän vähemmän turistikohteisiin :)

Viimeinen lomaviikko vietettiin Ao Nangissa samassa hotellissa, jossa yövyimme kolme ekaa yötä, kun tultiin Thaimaahan. Tykättiin tästä hotellista tosi paljon. Ainut miinus oli se, että se oli vähän kaukana keskustasta. Tosin hotellilla oli kuljetus kylille useamman kerran päivässä, ja meillä oli Ao Nangissa (niin kuin muissakin kohteissa) skootteri, jolla pystyi liikkumaan kätevästi.

Lapset luokittelivat tämän paikan parhaaksi, koska hotellilla oli kuusi lemmikkikoiraa. Lisäksi huoneesta löytyi gekkoja, joita Aleksi nappasi ravustus-/ kalastushaavillaan :D

Kiinni jäi!


Kiipeilyä


Yksi lemmikkikoirista.


Ao Nangin suurin valttikortti on ihanat rannat, joille pääsee pitkähäntäveneellä 10-20 minuutissa. Tosin hintojen nousu näkyi tässäkin ihanuudessa. Saarireissu tuli maksamaan meidän porukalta n. 60€, joten tällä reissulla käytiin vain Chicken- ja Tub-saarilla. Laskuveden aikaan saarten välin voi kävellä, joten pääsee kahdelle rannalle yhdellä reissulla.
 
Prinsessa Prinsessalahdella (Ao Phra Nang)


Aamuaurinko lämmittää


Valkoista korallihiekkaa <3



Kalastushommia



Rantapuuhia


IHANAA <3 (erityisesti tuo Aleksin hankkima selfiekeppi :D)


Rantahylje nauttii
 
 
Jos lapset luokittelivit tämän Aonangin hotellin parhaaksi koirien takia, niin vanhemmat antoi kymmenen pistettä siitä, että meidän huoneessa oli makuuhuone erikseen. Lapset nukkuivat "olkkarissa" ja me makkarissa. Meidän huone oli rivitalon päässä, ja siinä oli kiva terassi, jossa oli mukava iltaisin istuskella. Lisäksi tuon rivitalo-osuuden edessä oli oma pikku-uima-allas.
 


Terassi


Lasten sänky


Meidän makkari


Edelleen meidän makkaria


Olohuonetta


Näkymä terassille


 


Haettiin skootterilla isännän kanssa Starbucksista kunnon aamusumpit


Pari päivää ennen kotiinlähtöä tehtiin isännän kanssa kahdestaan moporeissu Klong Muangiin
 
Klong Muangin rantaa


Kuumaa oli jälleen :)


Uimarini

 
Toisiksi viimeisenä päivänä käytiin jo toiseen kertaan paikallisessa, tosi halvassa paikassa syömässä. Ruoka oli huippuhyvää :)
 
Rakkaudenhedelmät


Kissanpentu ravintolassa


Vanhapari


Pussss <3


Ruoka oli tautisen hyvää; ikävä kyllä todistetusti... Päivää ennen lähtöä herättiin siihen, että isäntä oli mukavan vatsataudin kourissa. Ei muuta kuin lääkärin vastaanotolle lääkitsemään ja nesteyttämään. Onneksi tropit auttoi ja ripulointi loppui jo päivällä.
 
Sisarhento valkoinen piikittää


Tippaa


Viimeisenä iltana me tytöt käytiin laittamassa geelit kynsiin ja shoppailemassa :)


Jee!


Viimeinen mopotaksimatka tältä erää :)
 
 
Torstaiaamulla se koitti; kotiinlähtö.

Viimeiset rapsutukset ennen kotiin lähtöä


Taisi jo olla ikävä meidän omaa koirulia


Lähdön tunnelmia


Kaikki matkat reissulla kuljettiin ihanan Poon Pon-kuljettajan kyydissä. Tässä eron hetki Krabin lentokentällä. Numero tallessa puhelimessa seuraavaa matkaa varten ;)


Voin myöntää, että kyyneleet valuivat silmistä, kun odotettiin koneessa lähtölupaa... Kotimatka sujui kuitenkin hyvin ilmakuopista huolimatta. Ajomatka Helsingistä Raumalle tuntui ikuisuudelta...
Kotipihalle kurvatessa meitä odotti monen monta jäälyhtyä kynttilöineen, jotka rakas ystäväni oli meille tehnyt.
 
Home sweet home




Yllätykset jatkuivat sisällä <3


Matka oli taas kerran mulle unelmien täyttämistä, mutta kotiin paluu oli myöskin ihana. Ystävän muistamiset, ja isän ja äidin täyttämä jääkaappi.

Tammikuisin Terkuin Suvi

P.S. Ensi viikolla alkaa kuntoilu (toivottavasti)

maanantai 11. tammikuuta 2016

Khao Lak ja isännän 40 v.-synttärit

Koh Lantalta matka jatkui 2.1. Khao Lakiin. Ihanan, uuden bungalowin jälkeen (suoraan sanottuna kulahtanut) hotelli oli järkytys. Onneksi sijainti ihan rannalla auttoi jaksamaan kuusi päivää :D Odotukset ei ollut korkealla, mutta silti...


Näkymä parvekkeelta oli kuitenkin kohtuullinen.


Eräänä aamuna klo 7.30 käytiin pienellä 3,5 kilsan lenkillä. Kyllä vain tuo kuumuus on raskasta, kun yrittää liikkua. Kotona ei taida tällä hetkellä vaivata, joten siellä sitten vähän pidempiä lenkkejä ;)




Lapset pelaamassa.




Lamrun luonnonpuistossa hikilenkillä :)




Matikanläksyjä tekemässä.


Loppiaisena juhlittiin isännän 40v-juhlia ruoan, juoman ja hieronnan merkeissä ❤️




Aleksi osti omilla rahoillaan selfie-kepin. Pitihän äidin sitä vähän testata ;)


Matka jatkunut jo Aonangiin, jossa vietetään huomenna vihoviimeistä lomapäivää. Torstaiaamulla hypätään Finnairin kyytiin ;)

Ihanaa on ollut, ja on edelleen ❤️❤️❤️