Tietoja minusta

Oma valokuva
37-vuotiaan lastentarhanopettajan ajatuksia ja elämää. Harrastuksina juokseminen, puutarha, sisustaminen ja ruoanlaitto. Asiaa ainaisesta laihduttamisesta ;)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Siivouspäivä

Täydellinen päivä sisällä hääräilyyn. Pääsin töistä jo ennen kahta, ja vettä satoi kuin Esterin...
Ei muuta kuin luuttu kouraan, ja siivoamaan. Huomenna pääsen töistä niin myöhään, että vappujuhlavieraat saapuu melkeen samalla oven avauksella :)

Tämän siivousrumban innoittamana kuvasin meidän toista vessaa, joka kiilsi puhtauttaan :D 

Idea vessakuvailuun lähti Satuelämää-blogista. Meinasin käyttää tehostevärinä keltaista, mutta päädyin vihreään. Eilen aamulla kävin vähän lyhentämässä pihakoivuja, jotta sain vähän lisää vihreää ;)




Neilikan pienet "hukkaoksat" pääsi vessaan.



Koivua.



Onkohan muita hulluja, jotka sisustaa huussia? :D

Ehkäpä tällä viikolla tulossa vappupostausta. Ja juttua niistä Sportamoren juoksukuteista, kun vaan ehdin urheilemaan. :)

Yksi hauska päivä töissä edessä, ja sitten juhlitaan ❤️

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Viikonloppupuuhia

Kiirettä pitänyt koko viikonlopun. Pihahommia, hyvää ruokaa ja harrastuksia ❤️ Aikaa kirjoittamiselle ei yksinkertaisesti ei ole löytynyt, joten tässä viikonloppua kuvien muodossa.

Viime viikkoiset neilikat hoitavat edelleen tehtäväänsä hienosti ;)



Perjantaina lapset lähtivät yökyläilemään isovanhemmille, ja me vanhukset saimme nauttia rauhallistakin rauhallisemmasta koti-illasta ja herkkuruoasta.

Päätinkin kokeilla uutta herkkua, joka oli mieheni sanoin "Parasta ruokaa, mitä me on tehty" Tosin korjasin, että parasta, mitä MÄ olen tehny. Hän nimittäin pesi vaan paistinpannun. Täytin tortillalettuja broilerfileen paloilla, fetajuustolla, oliiveilla ja itse tehdyllä guacamolella, NAM!






Lauantaina erinäisiä pihahommia. Sain kitkettyä rikkaruohot mun pienestä kasvimaasta. Nyt siinä töröttää vasta ruohosipuli, mutta pian pääsee kylvöhommiin.



Takaterassin aamukahvi/ saunavilvottelupaikka sai uudet tuolit. Pöydän oon joskus tuunannu vanhasta kukkapöydästa ja tarjottimesta. Se saa kelvata, kunnes uusi pöytä löytyy.




Lauantaina ihana sää helli meitä, mutta sunnuntaina herättiin vesisateeseen. Sateen tauottua kävin Lumin kanssa lenkkeilemässä ihanassa keväisessä metsässä.

Luonnontilassa




Viimeiset jäkispelit tälle kaudelle käytiin kattomassa, huoh! Ja sen jälkeen alkoikin arska paistaa, jee! Niin innoissaan siitä, että ponnistin vielä iltalenkin. 



Ensi viikko onkin lyhyt työviikko, ja vappuaattona tiedossa aikuisten juhla ;)
Ihanaa alkavaa viikkoa! ❤️

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Vihdoinkin! Yksi kilo.


Huolimatta jäätävästä tuulesta vaalisunnuntaina, kävin pienellä puutarhakierroksella. Hankin pihalle muutaman keväisen orvokin. Yleensä olen valkoisen ystävä, mutta nyt päätin hiukan "revitellä". Asettelin kahteen eri koriin terassille kahta väriä! Orvokit on kuitenkin esillä vain kesäkukkiin saakka, joten ei se värivalinta kai niin haudanvakava juttu ole :D Yritän siis uskotella tätä asiaa itselleni.



Mutta nyt päivän parhaaseen uutiseen (siis sen lisäksi, että isäntä palaa 10 päivän reissultaan). Pääsiäisen tienoilla olin saanut karistettua seitsemän kiloa. Nyt pudotustahti on ollut to-del-la hidas... Tuntuu,että suorastaan jämähtänyt. Tänään aamulla mua odotti kuitenkin ilo, onni ja autuus, kun hyppäsin vaa'alle. -8 kiloa; vihdoinkin :) Tämä siis kokonaissaldo vajaassa 15 viikossa. Dieettiaika pitää sisällään monenmoista vaihetta, mutta olo on todella tyytyväinen. Muutamat ennen kiristäneet vaatekappaleet ovat sopivia. Tavoitevaatteet odottavat tosin vielä vaatekaapissa. ;)

Päätin heti aamukahvin lomassa palkita itseni tästä pikkusaavutuksesta, ja kävin vähän klikkailemassa Sportamorella vähän uusia juoksuvermeitä. Niistä tulossa juttua myöhemmin :) Vähän keväistä pinkkiä ainakin pääsi tilaukseen. Ei malttais odottaa pakettia, että näkisi, millaisia vaatteet ovat livenä. Merkeistä valitsin tutun ja turvallisen Niken.

Lenkkeilyt on taas ollut jäissä yksinkertaisesti ajanpuutteen vuoksi... Lauantaina ja sunnuntaina tuli testailtua juoksukuntoa, ja lenkit sujuivat ihan ok. Olen päättänyt, että yritän (siis yritän...) olla stressaamatta liikkumattomuudesta. Onneksi sentään vähän tulee ulkoiltua tuon meidän hurtan kanssa. Jospa uudet juoksuvaatteet houkuttelevat radalle useammin. :)

Perjantaita odotan ihan kympillä. Lapset lähtevät anoppilaan yökylään, ja meillä ei ole mitään ohjelmaa! Ihan huippua vaan olla möllöttää kotona. :D Ehkä jopa jotain pientä herkuttelua tiedossa. Herkuista tulikin mieleen mun tän hetkiset välipalasuosikit. Tai oikeestaan ruokakorvikkeet. Rakastan minttusuklaata, ja Rainbow:n minttusuklaaproteiinijuoma on mun mielestä ihan huippuhyvää. Vie makeanhimonkin mennessään!
Toinen herkku Leaderin So Lo-carb Nutmix-patukka. Molemmat löytyy vielä kaiken lisäksi paikallisesta Prismasta edullisesti. Eivät ole mitään terveellisyyden perikuvia, mutta ateria ja herkuttelu kuittaantuu kummalla tahansa samalla iskulla.



Ihanaa loppuviikkoa kaikille! ❤️ Nyt vielä tuli kynttilöihin, sauna lämpeemään ja odottamaan tuliais... eiku reissumiestä ;) Saammekin nauttia hänen seurastaan koko loppukuun. Aikast kivaa!




lauantai 18. huhtikuuta 2015

Hulinaviikko

Olipas taas viikko. Tuntuu kuin olis tehny kahta työtä, kun käyny töissä ja pyörittäny huushollii ja harrastuskuljetuksii... Mutta nyt on viikon velvollisuudet hoidettu, ja vapaata tiedossa maanantaiaamuun saakka ;)
Huomannu taas, miten helppoo on, kun arkea jakaa kaksi aikuista... Tällä viikolla olen siis ollut yksin, ja voin kertoa, että eilen illalla alkoi olla jo takki vähän tyhjä.

Kuluneen viikon liikuntasaldo jäi erittäin laihaksi. Maanantaina "kotipumppi", keskiviikkona työkaverin kanssa aamulenkki (5 km) kävellen ja tietysti pikkulenkit koiran kanssa kolmekertaa päivässä. Korostan pikkulenkit; välillä ihan paha mieli rakkaan lemmikkimme puolesta :(



Tiedossa oli jo valmiiksi, että lauantaipäivä kuluu jäähallilla. Aamupäivällä klo 11 sinne, ja hiukan ennen viittä oltiin takasin kotona. Pojan joukkueella oli neljä peliä, ja lisäksi mulla oli toimitsijavuoro kolmessa pelissä. Tai oikeestaan se jobi oli osotettu rakkaalle aviomiehelleni, joka on Ranskassa. Eipä tarvinnu kauaa arpoo, kuka hoitaa sen(kin)

Tietty positiivisesti ajateltuna ei ollut paha nakki notkua jäähallilla kuusi tuntia. Päivän vastustaja saapui nimittäin Vaasasta. Vaasa Sportin neljällä 2006-syntyneiden joukkueella oli pitkä päivä. Olivat varmaan lähteneet reissuun jo seitsemän jälkeen, joten aika helpolla pääsin ;)

Eilen illalla olin tosiaan ihan megaväsynyt. Nukahdin ennen lapsia :D Ajoissa nukkumaanmeno kannatti, sillä jaksoin herätä jo puoli seitsemältä, JEE! Vettä ja kahvia "aamupalaksi", ja koiran kanssa kävellen ja hölkäten reilut kaksi kilsaa. Aamuaurinko paistoi niin ihanasti, etten voinut vastustaa ajatusta lähteä vielä juoksulenkille tosi pitkään aikaan. Tauko on venynyt ja venynyt. Ensin tuli jalkavaiva, sitten kuume-flunssa ja tällä viikolla ollut vaan niin kiire ja väsy... Ja miten ihanaa oli, kun jalka ei sattunut, eikä keuhkot reistaillu. Ainut miinus voitaneen antaa siitä, etten ole aamulla parhaimmillani. Lenkit kulkee paremmin illalla. Sää oli parempi kuin hyvä. Lenkin jälkeen tyytyväisyys täytti mielen. Eipä tarvinnu kauan tyytyväisyydessä kieriskellä; äkkiä suihkuun, lapset hereille, aamupalaa ja jäähallille.



Voi apua, jos en olis menny aamulla lenkille, olis jääny taas koko lenkki tekemättä :P Lenkin kellotin tottuneesti SportsTrackerilla, vaikka latasin puhelimeen My Asics-sovelluksen, jolla voi suunnitella juoksuohjelmia. 



Tosin, en muutenkaan ole ihan varma aionko alkaa treenaa jonkun ohjelman mukaan. Suunnitelmissa ei ole mitään juoksutapahtumia, joten tää juokseminen on muutenkin omaksi iloksi (=kaloreiden kulutus). Olen ajatellut jossain vaiheessa kevättä tai kesää juosta ihan omatoimisesti puolikkaan. Ainut juoksutapahtuma, johon olen koskaan osallistunut on HCR vuonna 2010. Silloin tavoitteena oli juosta se alle kahteen tuntiin. Aika taisi olla 1:59:30 :D Tavoite siis täyttyi;) Idean My Asicsiin sain 
Priitan blogista, joka on muutenkin näin painonpudotus-kuntoilumielessä kivaa luettavaa :)

Nytpä aion loppupäivän REN-TOU-TUA. Lapset puuhissaan kavereiden kanssa ulkona. Miten ihana rauha, eikä enää kuin neljä yötä niin saadaan isäntä kotiin. Toivottavasti ei tuo tuliaisiksi herkkuja ;)


maanantai 13. huhtikuuta 2015

Loppujen lopuksi hyvä maanantai

Jotenkin hankalia päiviä nämä, kun mies lähtee työreissulle. Ankee fiilis aamusta alkaen. Kai vois luulla, et tähän olis tottunu kuudentoista vuoden aikana. Mutta, kun ei ole :/ Vuosien varrella on kyllä lasten kanssa keskenään oleminen helpottanut, kun ovat jo 13- ja 8-vuotiaita, mutta uusia haasteita on tullut harrastus- ja muista kuljettamisesta. Lähellä asuvat isovanhemmat ovat välttämätön apu. Ei meidän arki taitais sujuu muuten lainkaan, kun viisi päivää viikossa töissä vaihtelevin työajoin.

Aamu alkoi kellon soittoon klo 5 (itellä työt alkoi tänään jo puoli seiskalta...). Ei olis millään viittiny nousta, kun tiedossa oli, et seuraavat 9 yötä "saa" nukkua yksin. Aamun plussana voi pitää sitä, että oli jo hiukan valoisaa, ja linnut lauloi ihan hulluna :) Viimeiset aamukahvit yhdessä toviin, ja sanottiin heipat hubbyn kanssa. Sitten työmaata kohti. Sää ei sentään (vielä) tänään ollut aamulla kamala länsirannikon kylmästä merituulesta huolimatta. Aurinko paistanut oikeestaan koko päivän.



Omissa aikaisissa työaamuissa hyvänä puolena on se, että pääsee ajoissa. Tosi kiva olla kotona, kun tokaluokkalainen tulee koulusta. Saa läksyt tehtyä, ja syötyä välipalan. Maanantaisin meidän seiskaluokkalainenkin pääsee jo yhdeltä koulusta, joten oltiin ajoissa kotona koko poppoo. Tänään ei ole edes mitään harrastuksia, joten tuntuu melkein kuin lomalla olisi :D

Pieni kierros tuulisella pihalla kahvikuppi kourassa. Ihanaa seurata kevään etenemistä; lehdetkin puhjenneet joissakin kasveissa. Viime lauantaina alkoi jo puutarhakierros syyhyttää. Ainakin mun pieni istutuslaatikko tarttis täydellistä uudistamista. Rikkaruohoja siinä mittakaavassa, että olen päättänyt vaihtaa koko mullan. Ajatuksena laittaa perinteisesti herneitä, salaattia ja jotain muuta "pientä".

Tarkoitus oli tänään lähtee vihdoinkin juoksulenkille, mutta ei millään malttais jättää tota pienempää tenavaa yksin (=kavereiden kanssa) pihalle. Siksipä päätin kaivaa ihan niinkuin varmuuden vuoksi pumppivehkeet talvisäilöstä :D Ne on saanukin olla aika kauan ihan rauhassa...

Oho, olipas painot pölyn peitossa. Oli ehkä aikakin ottaa ne tuulettumaan :D







"Treeni" oli vähän sitä sun tätä tänään :D Eri liikkeitä enimmäkseen yläkropalle 3x10 17 kg:lla, joka on maximi tähän mun tankoon. (Voin paljastaa, ettei ojentajat suostunut tohon painoon) Samalla, kun nostelin, katoin sivusilmällä järkyttävää jäkismatsia :P (Voi, Rauman Lukko :P)

Värväsin pojan ikuistamaan osan jumppatuokiosta. Voi elämä, miten naama näytti järkyltä, ku nosteli noita painoja...

Penkkipunnerrus ja maastaveto



Mun ehdoton suosikkiliike on kyykkäys, ja siihen meillä on autotallissa toinen tanko. Siinä tulee vaan se ongelma, etten saa tankoa itse pois, ja huonosti harteillekin :D Joten nyt mennää näillä.

Inhokkiliikkeet on ojentaliikkeet ja askelkyykky, YÄK!

Saas nähdä tuntuuko huomenna paikoissa, kun ei oo mitään pitkääääään aikaan tehnyt ;) Kahvakuulista unelmoin; en nimittäin omista ainuttakaan.

Kohta rahka naamariin, ja nukkumaan! Maanantai lusittu :) 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kodin paras paikka

Eilinen aivan ihana kevätsää sai varsinaisen kesäfiiliksen muhun. Mieheni sanoikin juuri aamulla, että huomaa kesän lähestyvän, ku vaimolla on pikkasen ylimäärästä energiaa... :D

Heräsin ihan itsekseen seitsemän jälkeen; aurinko paistoi ja linnut lauloi. Siivosin keittiön, joka oli jäänyt ikävästi illalla tiskivuoren alle. Avasin verhot, ja voi luoja, se sama kamala näky kuin joka aamu ilmestyi! Järkyttävän likaiset ikkunat. Varsinkin ulkopinnat oli suorastaan kuraiset :P
No, muu perhe oli vielä unten mailla, joten hain autotallista tikkaat, ja kävin pesemässä ikkunoiden ulkopinnat :D Tästä sain palkkioksi aamukahvit; ite keitin tietysti ;)



Pientä järjestelyä (joku saattaisi kutsua sisustamiseksi) aamukahvin lomassa. Mulla on sellainen tapa, että sisustan meidän kotia ihan huomaamatta. Esimerkiksi aamuisin ennen töitä tai illalla, kun lapset ovat ulkona tai nukkumassa. Joten vaikeaa sanoa, kuinka monta tuntia tähän harrastukseen menee viikossa :D Joka tapauksessa on aina yhtä ihanaa, kun uudistaa kotia, vaikka ihan pienilläkin asioilla :)

Oon huomannut, että eri vuodenaikoina on omat lempipaikkansa kotona. Keväällä, se on ehdottomasti keittiö aamuauringolla terästettynä. Aivan ihanaa nautiskella aamusumpit auringon noustessa. Eilen saatiin esimakua kesän lempipaikasta. Se on meidän terassi. Voi, miten ihanan lämmintä oli eilen. Ei malttais odottaa kesää. Viime keväänä hankimme sohvan terassille, ja "ulkoiluaika" kasvoi entisestään. Sohvalla on ihana löhöillä kylmemmilläkin kesäsäillä viltin alla ❤️ Olen siis täysin "kesäihminen". Kylmyys ja lumi ei oo mun juttu ollenkaan...

Terassi viime kesänä


Joka vuosi eri kesäkukat, mutta viime kesänä tein varsinaisen löydön. Korkeissa ruukuissa olevat surfiniat maksoi Citymarketissa 10 €/kpl. Ne oli valmiissa muoviamppeleissa. Suoraan sanottuna ne oli karseen näköset ostaessa. Lähinnä ostin ne, kun olivat niin halvat. Siirsin ne ruukkuihin, ja lannoitus samalla tavaralla kuin muillekin kesäkukille. Kesän aikana ne kasvoi aivan mahtavaksi! Tulis jo kesäkuu, ni pääsis laittaa kesäkukat ❤️

Eilen vietettiin koko päivä ulkona. Aamupäivällä kalkittiin nurmikko. Eipä viititty alkaa kastelemaan erikseen, kun täksi päiväksi on luvattu sadetta.

Tehtiin ruokaa ulkona, kun en halunnut menettää ainuttakaan auringonsädettä. Tosin isäntä sai kunnian esipaistaa broilersuikaleet sisätiloissa ;)



Grilliin päätyi varsinainen herkkuvuoka. Tosin tää ei ollut sieltä ihan kevyimmästä päästä :D



Broileri ja kasvikset kruunattiin muutamalla nacholastulla, jalapenoilla ja Valion Texmex-juustoraasteella. Tuli grillistä aivan mahtavat tuoksut, ja ruoka olikin aivan tautisen hyvää!



Kesä ja kärpäset ovat täällä. Näemmäs kivennäisvesikin kelpaa uimiseen :P



Tänään iltapäiväksi luvattu vesisade ei haittaa, sillä meidän iltapäivä ja ilta menee jäähallilla, kun pojan edustama Lukko kohtaa TPS:n 2006-syntyneet. Toivottavasti pelit menee paremmin kuin eilinen Lukko-Tappara-peli ;)

Hyvin levänneenä "yksihuoltaja-arkeen" huomenna :) Suurimmat toiveet ensi viikolle on se, että pääsisi juoksemaan edes pari kertaa. Mukavaa sunnuntaita kaikille! ❤️


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Liebster Award -haaste

Sain Liebster Award-haasteen jo ennen pääsiäistä Elinan Happystarhome -blogissa ja nyt Tuitiinan (olen) ihan pihalla -blogissa. 




Laiskuus on vaivannut vastaamisasioissa, mutta päätin tarttua härkää sarvista samalla, kun makoilen aurinkoisella terassilla ;)





Haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa.

Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen, sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville.

Lopuksi haaste pistetään eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.


Elinan kysymykset:

1. Milloin aloitit blogin pitämisen?

Piti oikeen alkaa tarkistamaan... Viime vuoden 2014 joulukuussa.


2. Miten keksit blogillesi nimen?

En oikeen ollut varma blogia aloittaessa, millaisia juttuja aion kirjoitella, joten päädyin meidän kotiosoitteeseen. Meidän talo on muuten ainut, jolla on moinen osoite :)


3. Minkälaisia blogeja tykkäät itse lukea?

Elämästä, kodista, liikunnasta, puutarhasta... Lähinnä luen sellaisia blogeja, jotka ei ole liian "hienostelevia" (<- vaikea selittää :D)


4. Mistä kirjoitat eniten blogissasi?

Kotielämästä. Siihen kuuluu liikunta ja syöminen :D


5. Tärkeimmät asiat elämässäsi?

Perhe, koti, ystävät


6. Mikä on elämäsi motto tai lausahdus?

"Se on sit voivoi". Kuvastaa lähinnä sitä, et oon sitä mieltä, et asioita on turha jäädä murehtimaan. Aina eteenpäin! :)


7. Oletko kasvattanut tai suunnitellut kasvattavasi jotakin tänä keväänä?

Olen, paljonkin :D Puita, pensaita, perennoja, kasvimaata jne. Mitä vaan mieleen tuleekaan :)


8. Mikä on lempireseptisi?

Oi, niitä on NIIN paljon! Uuniruoat. Tikka masala on kyllä niin hyvää valkosipulinaanleivän ja raitan kanssa.


9. Miten vietät vapaa- aikasi?

Mieluiten kotona ❤️ 


10. Mikä on parasta pääsiäisessä?

Pitkä viikonloppu ilman pakollisia menoja. Täydellistä rentoutumista!


11. Kesäloma suunnitelmasi?

Ykköshommana auringossa hengailu ❤️
Puutarhahommia ja jotain pieniä reissuja varmaan :)
Ei mitään lukkoon lyötyjä suunnitelmia vielä.


Sitten Tuitiinan kysymykset:

1. Miksi sinä kirjoitat blogia ja onko sinulla jokin tavoite blogillesi?

Kirjoitan omaksi ilokseni. Tykkään ottaa kuvia, ja niitä on kiva laittaa juttujen väliin :) Vertaistuki painonpudotushommille on kyllä ihanaa täällä, vaikkei mikään varsinainen tavoite ollutkaan.


2. Onko olemassa jokin tv-sarja, jonka jokainen jakso on pakko nähdä?

Ei enää nykyään. Joskus oli Täydelliset naiset, joka oli PAKKO nähdä!


3. Onko sinulla aamuisin ja / tai iltaisin tietyt rutiinit, joita noudatat?

Aamuisin hampaiden pesu, vettä ja kahvia. Facebookin tutkailu ja blogien lukeminen. Lehden lukeminen, ja viikolla pikanopeesti työkuntoon itsensä laittaminen.
Illalla suihku, hampaiden pesu ja naamarasvaus. Rypyt vaivaa :D


4. Vahvin luonteen piirteesi?

Pakko laittaa kaksi ;) Huumorintaju ja äkkipikaisuus. Olen muutenkin aika nopeasti innostuvaa sorttia :D


5. Onko joku luonteenpiirre, jota et voi sietää joko itsessäsi tai vain yleensä?

Hitaus, AAAARGH :D Johtunee siitä, että olen ite aika "tehokas ja nopee" kaikessa (siis niissä asioissa, joista olen kiinnostunut) :D


6. Koska olet käynyt viimeksi elokuvissa ja mitä kävit katsomassa?

En ees muista eli ei tule käytyä.


7. Kuinka tärkeä on sinulle oma hyvinvointisi ja kuinka sitä ylläpidät?

Tärkeää, yritän elää terveellisesti. Välillä sujuu paremmin ;)
Nautin juoksulenkeistä yksin ja ystävän kanssa. Metsälenkit koiran kanssa rentouttaa eri tavalla :)


8. Haaveiletko joskus asuvasi ulkomailla ja jos niin missä asuisit?

Joka talvi haaveilen Thaimaasta. Siellä ilmasto ja ilmapiiri on niin parasta. Taitaa haaveeksi jäädä :)
Suomen kesä on parasta, mitä tiedän ❤️


9. Harrastatko käsitöiden tekemistä?

Välillä.


10. Toteutumaton unelmasi ja vieläkö toivot sen toteutuvan?

Piharakennus. Ja toivottavasti toteutuu pian :)


11. Olut, siideri vai viini?

Viini. Punainen, valkoinen, kupliva; kaikki käy :D


Haastan kaikki halukkaat ;)

1. Mitä teet työksesi?
2. Mitä paras ystäväsi tekee työkseen?
3. Ystäväsi tärkein ominaisuus?
4. Siviilisäätysi?
5. Paras asia kodissasi?
6. Aurinko- vai lumiloma? Miksi?
7. Oletko ollut usein laihdutuskuurilla?
8. Millaista musiikkia kuuntelet?
9. Missä asut?
10. Kannatatko jotain jääkiekkojoukkuetta?
11. Unelma-ateriasi? (alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja tietty juoma)


Olipas vaikeeta keksiä kysymykset. Jos innostut vastaamaan, kommentoithan, ni käyn lukemassa :)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Perjantai

Väsynyt viikko takana. Tänään oli sentää aika pirteä päivä.

Aivan ihana auringonnousu aamukahvia nauttiessa.



Töihin lähdössä :)



Muuten työpäivien jälkeen ilta vierähtänyt sohvalla maaten. 
Sairastaminen vienyt mehut. Migreeni muistutti olemassaolostaan keskiviikkona monen vuoden tauon jälkeen.

Toiveissa olisi niin liikkuminen, mutta keuhkot ei ole nyt samaa mieltä.

Onneks meillä laatuaikaa (lätkää ;)) hubbyn kanssa. Lasi valkoviiniä ja kuoharia. Piristävää :P




Eli dieetti on päässyt "armolliseen vaiheeseen". Tiukat ajat edessä maanantaista lähtien, kun isäntä suuntaa Ranskaan. Hyvä niin :D Ajatus on muutenkin muotoutunut vaihteeksi siihen, että hiljaa hyvää tulee. 

Huomenna(kin) luvattu niin mahtisää, että pihahommat kutsuu ❤️ Kaipa sitä ehtii myöhemminkin lenkille ;)

Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille :)

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lomatunnelmia

Onnistunut neljän päivän loma melkein takana. Huomenna kutsuu arki ja työt, mutta tänään nautitaan vielä hitaasta sunnuntaista ❤️

Pitkäperjantaina veimme lapset tätinsä luokse Kaarinaan, ja suuntasimme kuluttamaan miehen keräämiä ilmaisyökuponkeja Turun Cumulukseen. Ei nyt mikään huippuromanttinen kohde, mutta hauskaa oli silti :)

Käytiin syömässä (ja juomassa) Hiili-ravintolassa. Hamppariateriat ei olleet kovin kummoisia, mutta jälkiruoaksi otetut mansikkamargaritat oli kyllä melko makoisia ;)



Vanhat ja väsyneet suunnistivat mahat täynnä hotellille katsomaan telkkaria :D
Oli aika ihanaa vaan löhötä ilman lapsia ja koiraa. 



Kovin oli tunnelmallista :D



Lauantaina käytiin pikasesti Stockmannilla, mutta Lukko-Tappara-matsin takia jouduttii lähtee ajoissa kotiin. Isompi lapsista kieltäytyi lähtemästä kotiin, joten sovittiin, että hän tulee vasta sunnuntaina bussilla kotiin.

Peli oli ihan järkyttävän pitkä. Vasta kolmannen jatkoerän puolessa välissä Lukko sai voittomaalin. Oli kyllä tunnelmaa loppuunmyydyssä hallissa!



Pelissä vierähti aikaa niin paljon, ettei illan ohjelmaan mahtunut enää kuin saunominen. Ihanaa oli päästä omaan sänkyyn nukkumaan ❤️

Sunnuntaiaamu alkoi viiden kilsan kävelylenkillä miehen ja koiran kanssa. Mahtava auringonpaiste, ja miten se jo lämmittää. Aivan parasta!




Aamulenkin jälkeen aamupalarahka naamaan, ja lounasta valmistamaan. Salaattiin pääsi tänään fetaa, limellä maustettua avokadoa ja cashew-pähkinöitä.



Ruokavalio on venynyt ja paukkunut pääsiäisen, mutta oikeestaan mihinkään järkyttäviin ylilyönteihin en oo sortunut. Tiukka kurinpalautus ohjelmassa huomenna ;)

Ennen salaatin syömistä käytiin bestiksen kanssa pitkästä aikaa juoksemassa. Sairastelu tuntui keuhkoissa, mutta jalka ei sattunut yhtään. Jee!!!



Alkuillasta istuttiin perinteisesti pihalla parhaiden naapureiden eli juurikin mun bestiksen ja hänen miehensä kanssa. Mukavasti vierähti reilut neljä tuntia muutaman valkoviinilasillisen parissa :D

Maanantai meneekin puhtaasti laiskotellen ja vapaapäivästä nauttien. Metsään pääsen koiran kanssa nauttimaan kevätauringosta :)
Jotenkin pääsiäinen on melkein paras arkipyhä, kun kevät on melkein parhaassa vaiheessa, eikä ole samanlaista "pakollista" ohjelmaa kuin jouluna.



Ihanaa maanantain jatkoa ❤️

torstai 2. huhtikuuta 2015

Vapaata.... Aaah! :)

Eilen aherrettiin parhaan ystävän kanssa kotikatu paraatikuntoon ;) Lauantaina hallille kannustamaan, kun Lukko kohtaa Tapparan. Viime vuosi vähän (pahassa) muistissa :P



Viime vuonna käytiin Hakametsällä kannustamassa ;)



Tänään kuitenkin rentoudun kotona. Ihana vapaa aluillaan. Aamulla Turkua kohti viettämään ansaittua vapaa-aikaa rakkaan kanssa ❤️



Akkuja lataavaa pääsiäistä itse kullekin :)