Tietoja minusta

Oma valokuva
37-vuotiaan lastentarhanopettajan ajatuksia ja elämää. Harrastuksina juokseminen, puutarha, sisustaminen ja ruoanlaitto. Asiaa ainaisesta laihduttamisesta ;)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sata asiaa

Tänään taas myöhäinen vuoro töissä. Aamulla ehdin koiralenkillä hakemaan lisää oksia narsissiviritelmiin. Töiden jälkeen piti mennä suoraan jäähallille pojan harkkoihin. 

Nälkäkuoleman partaalla kotiin, ja salaatin valmistuksen pariin. Teinkin samoin tein kolme satsia. Yhden söin heti. Lisäksi tästä riittää evääksi töihin ja päivälliseksi.



"Maustoin" salaatin tuoreella korianterilla. Se on musta niin hyvää! Tulee olo, et söis intialaista.

Mun GFG-versiossa myös punaset kasvikset on muuten sallittuja. Tässäkin on tomaattia ja paprikaa 60g/annos. Jos niiden takia, ei paino ala putoo, ni se on voivoi ;)

Lenkille ei tänäänKÄÄN aika riittäny, plääh!


Asiasta viidenteen... Eri blogeissa on kiertänyt 
Sata asiaa minusta-haaste.

Piti kokeilla yksinäisen (=lapset nukkuu) illan iloksi, vaikka virallisesti ei oo haastettu, enkä ketään haasta ;)

Sata asiaa minusta

1. Tapasin mieheni ystävien järjestämillä sokkotreffeillä 1998
2. Muutettiin seuraavana päivänä yhteen
3. Mies oli silloin reissuhommissa
4. Ja on muuten edelleen
5. Suhteemme alkutaipaleella 21-vuotiaana aloitin ensimmäisen menestyksekkään laihdutuskuurin :D
6. Opiskelin Rauman OKL:ssa
7. Valmistuin lastentarhanopettajaksi  kesäkuussa 2001
8. Olin jo silloin raskaana
9. Esikoinen syntyi loppuvuonna 2001
10. Olin 23 vuotias
11. Olin fiksumpi ja kypsempi kuin nykyään :P
12. Esikoisen ollessa 1-vuotias aloitin työt
13. Nyt olen ollut töissä... ööö... 100 vuotta?
14. Mentiin naimisiin 2003
15. Kuopus syntyi kolme vuotta myöhemmin
16. Tyttö on nyt 13, poika 8
17. Kärsin pahasta kolmenkympin kriisistä yli viisi vuotta
18. Ennen kuin 36 vuotta tuli täyteen tajusin, että selviydyin!
19. Nyt olen nauttinut Elämästä <3
20. Olo on seesteinen
21. Ja onnellinen
22. Haaveilen erilaisesta työstä kuin nykyinen
23. En kuitenkaan jaksa laittaa tikkua ristiin asian eteen 
24. Voisi työ olla pahempaakin ;)
25. Harrastan rakastamiani asioita
26. Tykkään juosta
27. Tykkään sisustaa kotia
28. Tykkään laittaa hyvää ruokaa
29. Tykkään leipoa
30. Tykkään tehdä pihahommia
31. Kaipa tykkään myös laihduttaa. Ainakin, jos dieettikertojen perusteella lasketaan :D
32. Olen joka kevät dieetillä
33. Kuten nytkin
34. Dieetit ovat itseasiassa mieheni ja minun yhteinen harrastus
35. Pisin aika erossa miehen kanssa ollut 35 vrk
36. Olen paljon lasten kanssa yksin
37. Rakastan Thaimaata
38. Viime talvi oli kuuteen vuoteen eka, kun ei oltu siellä
39. Inhoan Suomen talvea
40. Rakastan kesää
41. Auringossa makoilu on aivan parasta kesässä
42. En nuku koskaan päikkäreitä
43. Paitsi aurinkotuolissa :D
44. Musiikkimakuni on todella laaja
45. Inhoan oikeestaan vaan iskelmämusiikkia, YÄK!
46. Paras ystäväni asuu naapurissa
47. Meillä on yhteiset harrastukset
48. Emme näe joka päivä
49. Soittelemme ainakin kerran päivässä
50. Asun itse rakentamassamme omakotitalossa
51. Nautin, kun metsä alkaa tontin rajalta 
52. Meillä on parsonrussellinterrieri Lumi
53. Keksin koiran nimen, kun se tuli meille pari talvea sitten
54. Kun Lumi oli pentu, mulla murtui oikea nilkka
55. Kolme luuta murskaantui, joten nilkka leikattiin
56. Minulla oli kaksi kevättä sitten kipsi kuusi viikkoa
57. Jalka on parantunut hyvin
58. Nyt siinä on tosin rasitusvamma liiallisesta juoksemisesta
59. Kevättavoitteena on painonpudotus
60. Ja juoksunopeuden paraneminen
61. Olen juossut virallisen puolimaratonin HCR:lla 2010
62. Aika oli alle 2 tuntia
63. Olen juossut muutaman kerran huvikseen puolikkaan
64. Toivon, että jalkavaiva helpottaa, ja pääsen taas treenaamaan kovaa
65. Odotan kesää enemmän kuin "keskivertokansalainen"
66. Aloitin blogin joulukuussa
67. Ajatus oli, että siivoisin enemmän, jotta voin ottaa kotoa kuvia :D
68. Keväällä kuntoremontti kiinnostaa mua aina
69. Tykkään lukea laihdutusaiheisia blogeja
70. Lukeminen motivoi minua 
71. Olen aina myöhässä joka paikasta 
72. Herään joka aamu kaksi tuntia ennen kuin pitää olla töissä
73. Työmatkani kestää autolla 8 minuuttia
74. Aion aloittaa aamukävelyt työkaverini kanssa perjantaina 
75. Haluan kesäkuntoon
76. Olen hyvä pudottamaan painoa, kun haluan
77. Olen hyvä lihomaan takaisin, kun lopetan dieetin ;)
78. Haaveilen ensi talven lomamatkasta
79. Aion lähteä sinne vähintään 10 kiloa kevyempänä
80. Joudun säästämään lomaa varten
81. En myönnä olevani materialisti
82. Tykkään kauniista (ja usein kalliista) tavaroista
83. Kesällä en jaksa sisustaa sisällä
84. Pesen pyykkiä joka päivä
85. Silitän niitä todella harvoin
86. Osaan ripustaa kuivaustelineelle helposti kaksi koneellista pyykkiä (taito sekin;))
87. Suutun kotona helposti 
88. Aina en lepy kovin nopeasti
89. Suuttuneena olen kovaääninen
90. Kiroilen myös
91. En tykkää käydä ruokakaupassa
92. Kuitenkin mulla menee kauppareissulla uskomattoman paljon aikaa
93. Rakastan jäätelöä
94. Ja intialaista ja thaimaalaista ruokaa
95. Juustot ovat suurta herkkuani
96. Juuston kanssa menee tiätty viinit :P
97. Tykkään kuivasta siideristä 
98. En juo olutta kuin Thaimaassa
99. Tykkään saunomisesta
100. Ja nukkumisesta ;)

Nyt taidankin mennä nukkumaan. Olipas homma.



Tässä vielä aamun askareista kuvia :)






4 kommenttia:

  1. Kiva postaus tämä sata asiaa. Taidanpa lainata ideaa omankin blogini puolelle. Jaksamista loppu viikkoon sekä töihin että ns. vapaa-aikaan!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli aika helppoa, kun laitto riman tarpeeks matalal :D
      Ja itse asias oli aika hauskaa :)

      Poista