Tietoja minusta

Oma valokuva
37-vuotiaan lastentarhanopettajan ajatuksia ja elämää. Harrastuksina juokseminen, puutarha, sisustaminen ja ruoanlaitto. Asiaa ainaisesta laihduttamisesta ;)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Spelttinäkkäriä ja lomailua

Toiseksi viimeinen lomapäivä on juoksulenkkeilyvapaa. Päätettiin lenkkikaverini kanssa olla itsellemme armollisia, ja pitää välipäivä tänään. Vähän eilinen, pitkästä aikaa pidempi, pyrähdys tuntuukin jaloissa. Huomenna ei tekosyitä ;)

Iltapäiväauringosta päästiin nauttimaan pienellä metsälenkillä hurtan ja siipan kanssa.



Päätin tän vuodenvaihteen terveysintoilun innoittamana kokeilla terveellisen näkkärin valmistamista. Tosin keksin tälle (eri ohjeita luettua, vertailtua ja yhdisteltyä) kehittelemälleni näkkärille nimeksi:

MILJOONAN KALORIN NÄKKÄRI ;)

Valmistus oli törkyhelppoa! Päälle tein avokadosta, limen mehusta, suolasta ja mustapippurista levitteen. Ja kyllä maistui meille vanhuksille. Lapset ei tykänny :D











Tässä ohje:
  • 4 dl spelttijauhoja
  • 2 dl seesaminsiemeniä (kuorettomia)
  • kourallinen auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä 
  • 3 tl suolaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 4 dl lämmintä vettä
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää sitten vesi ja öljy. Levitä seos tasaisesti leivinpaperin päälle pellille. Riittää kahteen pellilliseen. Paista kiertoilmalla 125 asteessa 1 tunti. Leikkaa paloiksi heti uunista ottamisen jälkeen.

Iltapalaksi vielä tonnikalasalaattia ja Yle 2:lta Tuhkimotarinoita. On muuten yks mun lempiohjelma :)

Aamulla päästäänkin jääkiekkoilemaan, ja sinne lenkille ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti